I have simply decided to dislike you now

Enkä osaa kirjoittaa runoa,
Jossa maailma on äkisti muodostunut paikaksi
Johon on helppo sopeutua
Ja nauttia pienistä hetkistä

Antaa onnen tulla sisään kattoikkunasta
Ja hymyillä jokaiselle vastaantulevalle

Minun runoissani elämä maistuu sitruunankuorille
Eikä ensirakkaus ota vuosien jälkeen yhteyttä

Ja suru tulee väkisinkin puseroon
Kun vaatteeni uivat etupihan kaivossa

Ja sinä olet vaihtanut lukot
Kantanut sen karmivan huuhkajan vuoteeseesi
Vain kertoaksesi kuinka en osannut edes kahvia keittää

Minun runoissani
On aina tilaa pahoille unille


ps. anteeksi pitkä päivitystauko. On vain ollut jokseenkin kiire ja stressiä pukkaa(YO-kirjoitukset pian, apua)

I just concertina and wrap around the world

Ja kun syksy saapuu
Minä sukeltaisin keltaisiin kumisaappaisiini

Sanoisin hyvästit tutuille poluille ja puille
Ja sille naapurin vihaiselle puudelille

Jalka olisi helppo laittaa toisen eteen
Kun ei ole paikkaa mihin juurensa kasvattaa

Ja illan hämärtyessä
Nuotio lämmittäisi kylmäksi käyvät varpaani
Tarjoaisi minulle lämmintä kättään

Ja minä laulaisin laulun

Vapaudelle
Ikuisuudelle

Sillä minun matkani
Ei päättyisi koskaan

In the sound of silence

Kun kurkistan ikkunasta
Rauhallisesti huojuvaa metsää
Elokuisen illan viimeisiä valopilkkuja

Tahdon hiipiä koivujen huomaan
Kerätä helmani täyteen mustikoita

Tehdä kuperkeikkoja takaperin
Ruohikon vihertäessäni housujeni polvipaikat

Nähdä kuinka menninkäiset kömpivät takaisin koloihinsa
Kun aamuyö saapuu päivänsäteinä pimeyteen


Nukahtaa sammalmättäälle
Kissankellojen kutitellessa poskipäitä

Satukirjani viimeinen luku

Sinulla on asuntooni avain

Ja hammasharjasi syleilee omaani

Aamuisin, keität meille molemmille kahvia

Luet lehden huolella

Kerrot miten bussissa ipana lauloi Samuli Putroa

Ja sinä tietysti hyräilit mukana

Pian kello lyö päivääsi tahtia

Ja sinä suutelet minuun merkkisi

Kurkistan varovasti verhojen takaa

Kun kiirehdit bussiin 67

Ja minun on helppo hymyillä

Juoda vielä yksi kuppi kahvia

Sillä sinä olet todellisuus

Jota minun ei tarvitse paeta

Is anybody out there?

Saavuin sattumalta katsomaan vanhaa blogiani. Jotenkin pikkuruisia merkintöjäni lukiessa tuli hirmuinen halu jatkaa tämän blogin parissa uudestaan. Aikaa on toki kulunut jo monia kuukausia viime postauksestani, mutta  koen ettei silti ole liian myöhäistä jatkaa tämän blogin parissa.

Toivotan siis kaikille uusille ja vanhoille lukijoille lämpimästi tervetuloa!

ps. hymyilytti suuresti kun huomasin, että teitä lukijoita on täällä edelleenkin näin suuri määrä!<3